Pallontallaajat.net
Valikko

Caye Caulkerilla ei voi kuin ottaa rennosti

Belize 12/2016

img_1808

Mitä sitten Caye Caulkerilla voi tehdä? Eniten saaren aktiviteettitarjonnassa on panostettu erilaisiin snorklaus- ja sukellusretkiin. Viime postauksessa kerroinkin meidän upeasta päivästämme maailman toiseksi suurimmalla koralliriutalla ihan täyden kympin matkanjärjestäjän, Raggamuffin Tourin junailemana. Saaren pääkatu oli pullollaan muitakin snorklausretkien järjestäjiä, ja varmasti kaikki ovat yhtä päteviä. Myös manaatti-retkiä mainostettiin, mutta käsittääkseni ainakaan joulun tienoo ei ole otollisinta manaattien bongailuaikaa.

Näiden merelle suuntautuvien retkien lisäksi ei muuta tarjontaa paljon ollutkaan. Toki saarelta olisi päässyt Belizen mantereelle, Belize cityyn ja sitä kautta erilaisille viidakkoretkille. Itse saarella ei taas erilaista ohjelmaa juuri ollut. Myös yöelämä oli rauhallista enkä edes tiedä oliko koko Caye Caulkerilla kunnollisia yökerhoja. Eli saarella todella sai ja piti vain rentoutua. Eikä me tänne suorittamaan tultukaan.

img_1540 img_1840

Meidän päivämme snorklausretkeä lukuunottamatta kuluivatkin rennosti kylällä kävellessä ja omalla laiturilla makoillessa. Saarella oli pari pientä hiekkarantaa, jolla toisella kävimme vähän aikaa ottamassa aurinkoa. Muuten veden äärelle yleensä pääsi lukuisia laitureita myöten.Yhdellä kävelyretkellä ohitimme saaren virallisen lentokentän. Kun aiemmin selvittelimme Caye Caulkerille matkustamista, oli meillä yhtenä vaihtoehtona lentäminen. Onneksi emme tätä ratkaisua valinneet, koska minun lentopelko yhdistettynä pikkuruiseen kiitorataan ei olisi ollut kovin hyvä idea. Kiitoradalla ei ollut mitään valoja, sen asfaltista en ollut kovin vakuuttunut ja lisäksi kävelytie kulki melkein kiitoradan halki. Ei olisi ollut ihan minun juttu!

Yhtenä päivänä lainasimme mökkimme pihasta löytyvää leveää surffilautaa ja pääsin kokeilemaan elämäni ensimmäistä kertaa suppailua. Oli muuten tosi siistiä hitaasti meloa tyynellä Karibian merellä ja ihailla kirkkaassa vedessä uivia kaloja. Näin mm. yhden meritähden! Tosin pitkään en uskaltanut suppailla, koska olin varma että veden yllä lilluessani kärähtäisin kuumassa auringossa spf 50-aurinkovoiteesta huolimatta. Airbnb-hostiltamme olisi voinut myös vuokrata kanootteja, mutta jätimme yhteismelomisen väliin.

img_1791 img_1831Hintatasoltaan Caya Caulker oli ainakin Meksikon mannerta kalliimpi. Ravintolatarjontaa oli jonkun verran, mutta kovaa kilpailua ei saarella varmastikaan ollut. Yhtenä iltana menimme Tripadvisorin suosittelemana Il Pellicano -nimiseen italialaista ruokaa tarjoavaan ravintolaan. Ravintola oli puitteiltaan hieno ja tasokkaan tuntuinen, ja hinnatkin olivat tottatosiaan sen mukaiset. Pulitimme aika normaalitasoisista pizzoista noin 12€/kpl. Okei, ei tuo hinta täällä kotisuomessa enää niin kovalta kuulosta, mutta matkalla se tuntui aika kohtuuttomalta. Useasti söimmekin paikallisten suosimaa katuruokaa, joita sai edullisesti ja annoskoot olivat valtavat. Drinksuilla käynti oli myös aika kallista, joten useimmiten ostimmekin paikallisista “supermarketeista” (=pienen pienistä ruokakaupoista) mietoja alkoholeja ja pieniä rommipulloja. Pääsin Caye Caulkerilla nauttimaan pitkästä aikaa myös maailman parhaasta juomasta, Smirnoff icen green applesta.

img_1511

Upea päivä valliriutalla

Belize 12/2016

Valehtelematta yksi syy vääntäytyä Meksikosta pitkä matka Caye Caulkerille oli Raggamuffin Tours. Kun kartoitin paikkoja Jukatin läheltä, törmäsin Raggamuffin Toursin instagram-tiliin. Nämä pojat olivat ainakin osanneet brändätä itsensä hyvin. Selailin hastageja ja vakuutuin että juuri heidän retkellään haluaisin mennä polskimaan Belizeen maailman toiseksi suurimmalle valliriutalle.

Varasimme päivän snorklausretken jo Suomessa varmistaaksemme, että mahdumme mukaan. Yhteydenpito sähköpostilla toimi loistavasti. Caye Caulkerille saapuessamme huomasimme iloksemme, että myös majoituspaikkamme oli aivan Raggamuffin Toursien toimiston vieressä. Tämä sinänsä ei ollut yllätys ottaen huomioon, että saarella kaikki asiat olivat lähellä toisiaan. Kun snorklauspäivä koitti, olimme toimistolla jo aamutuimaan sovittelemassa räpylöitä ja snorkkeleita.

Puoli kymmenen aikaa Raggamuffinien paatti lähti laiturista. Retkelle ilmottautuneita oli niin paljon, että matkaan lähti kaksi venettä. Meidän seurueessamme oli enimmäkseen brasilialaisia ja kanadalaisia. Retkelle oli eksynyt myös yksi ruotsalaispariskunta, jotka olivatkin ensimmäiset reissulla näkemämme pohjoismaalaiset. Suomalaisiin emme törmänneet koko Caye Caulkerilla. Päivä oli aurinkoinen ja tunnelma oli kaikilla katossa. Oli aivan mahtavaa istua leppoisasti keulassa kun paatti seilasi kohti merta.

img_1546

Raggamuffin Toursin suuri toimisto

img_0467

img_0344

Meidän paatti

Ensimmäisenä purjehdimme Hol Chan Marine Reserveen, jossa kaikille annettiin paikan rannekeet luvaksi pulikoida riutalla. Vedessä meidät jaettiin vielä kolmeen ryhmään, joita kaikkia vetivät Raggamuffinin pojat. Snorklasin elämäni ensimmäistä kertaa riutalla, ja oli kyllä niin paljon siistimpää mitä olisin voinut kuvitella. Luulin, että pelkäisin ällöjä kaloja, mutta täällä ei isotkaan kalat säikyttäneet. Halusi vain nähdä lisää hassuja otuksia kaikissa sateenkaaren väreissä. Täytyy sanoa, että matkanjärjestäjällä oli todella laaja tietämys paitsi kaloista ja koralleista, myös paikoista mistä mikäkin kiva kala löytyy. Esimerkiksi oppaamme osasi mennä tarjoamaan simpukan kuoressa kalaa juuri oikeaan kivenkoloon, josta kohta ilmestyikin mureena. Hienojen korallien ja värikkäiden kalojen lisäksi näimme sekä keihäs- että paholaisrauskuja. Niitä uiskenteli ohi vähän väliä. Kaiken kaikkiaan mieletön kokemus.

img_0373-2 img_0413-2 img_0430-2 img_0436-2

Opastetun kierroksen jälkeen nousimme takaisin paattiin ja söimme maittavan päivällisen. Lämmin ruoka maistui ihan taivaalliselta pitkähkön snorkalusreissun jälkeen. Matka jatkui ja seuraavana saavuttiin The Shark and Ray Alleylle, jossa nimensä mukaan voi nähdä riuttahaita. Raggamuffinien pojat houkuttelivat hait paikalle kuolleilla kaloilla ja me retkeilijät hyppäsimme sekaan! Riuttahait olivat paljon valtavampia mitä olin luullut, isoimmat olivat lähemmäksi kolme metrisiä. Hiukkasen kuumotti ensimmäinen hyppy haiden viereen. Onneksi riuttahait ovat vaarattomia ihmisille! Siinä me uiskentelimme isojen haikalojen pyöriessä vieressä. Ennen uimista oppaamme oli painottanut, ettei haihin saa koskea eikä muutenkaan häiritä. Pysyttelimme siis pienen etäisyyden päässä, mutta välillä joku hai ui ihan vierestä. Aivan mahtavaa!

Kun haiden kanssa oli uitu, suuntasimme viimeiselle etapille. Tämä oli The Coral Gardens, jossa saimme vapaasti snorklailla pareittain. Täällä korallilla näki enemmän pieniä kaloja, jotka monet ainakin muistuttivat tuttuja akvaariolajeja. Minä keskityin enemmän leikkimään meidän köyhän miehen goprolla kun kuvailin sukeltavaa Pasia Rolleilla. Tämän uinnin jälkeen nousimme paattiin ja otimme suunnaksi Caye Caulkerin. Söimme välipalaksi teemanmukaisesti chevicheä, joka siis on limetillä raakakypsytettyjä mereneläviä.

img_0391-2

img_0369-2 img_0379-2 img_0375-2 img_0382-2 img_0355-2

Aurinko alkoi laskea ja meri oli todella tyyni. Ulapalla seilatessamme miehistö avasi rommipullon, laittoi musiikkia kovemmalle ja laivastamme tulikin bilepaatti! Rommibooli maistui kaikille ja kohta veneessä oli hilpeistä hilpein tunnelma. Meitä karastuneita suomalaisia nauratti kun toisille kanadalaispojille rommipaukut taisivat olla liikaa. Saimme nimittäin nauttia aika mahtavasta Justin Bieber tanssishowsta! Lieneekö nousuhumalan vaikutusta, mutta olimme tässä vaiheessa retkestä ja sen hetkisestä kokemuksesta haltioissamme. Tuntui, ettei mikään voisi olla enää paremmin.

Illan suussa saavuimme takaisin Caye Caulkerin edustalle. Paatti pysähtyi aivan lähelle meidän airbnb-mökkimme laituria. Tässä kohdassa jostain syystä majaili hervottoman kokoisia tarponeja. Nämä yli kaksimetrisiksi kasvavat petokalat uiskentelivat ihan pinnassa ja niitä oli paljon. Kyllä nyt kelpaa esitellä valokuvia kalamiehille. Kalat eivät ole tiettävästi vaarallisia ihmisille, mutta vähän kyllä kuumotti kun Pasi seuraavana päivänä snorklaili aivan parven oleskelupaikan lähellä.

img_1739-2

Tarpooneja!

img_1706 img_1708

img_1756

Lopulta ihana Raggaking-laivamme seilasi laituriin. Retki oli ihan käsittämättömän mahtava. Kyllä tämän takia jo Caye Caulkerille asti matkusti. Suosittelen ihan kaikille retkeä maailman toiseksi suurimmalle koralliriutalle, jossa voi nähdä vaikka ja mitä. Suuret suositukset saa myös Raggamuffin tours. Toki uskon, että muutkin saaren yritykset järjestävät yhtä laadukkaita ja kokemusrikkaita retkiä. Raggamuffinien pojille valliriutta oli selvästi suuri intohimo. Tulin myös vakuuttuneeksi siitä, miten matkanjärjestäjät halusivat suojella ja vaalia riuttaa heidän kotimaansa edustalla. Matkan teki spesiaaliksi juuri Raggamuffinien kavereiden positiivinen ja leikkisä asenne. Iloinen tunnelma tempaisi kaikki reissaajat mukaansa.

img_1758

 

Miten Caye Caulkerille pääsee?

Belize 12/2016

Belizen Caye Caulker -nimiselle saarelle pääsee Meksikosta varmaan monellakin eri tapaa. Maitse ja vesitse mestoille pääsee ainakin joko ajelemalla Belize Cityyn tai Meksikon Chetumaliin, joista molemmista seilaa paatit Caye Caulkerille. Tulumista Belize cityyn matkaaminen olisi vaatinut yön bussissa, joten valitsemme läheisemmän Chetumalin kaupungin.

Lähdimme matkaan aamukahdeksan jälkeen hostelliltamme. Kävelimme vajaan puolen tunnin matkan linja-autopysäkille, josta edellisenä päivänä olimme jo ostaneet liput ADO-bussiin. ADO-bussit ovat tasokkaita, ilmastoituja ja mukavan tilavia. Suora bussikyyti Chetumaliin kesti noin kolme tuntia. Aika meni mukavasti nokosia ottaessa ja linja-autossa näytettäviä leffoja (miinuksena espanjankielinen dubbaus…) katsellessa. Puolilta päivin olimme Chetumalissa. Olimme jo Suomesta käsin ostaneet liput Chetumalista lähtevälle lautalle. Silloin meitä oli neuvottu olemaan kahta tuntia ennen lähtöä satamassa. No nyt olimme kolme, ja luppoaikaa tosiaan riitti. Kiertelimme hiukan Chetumalin rannalla ja kulutimme aikaa sataman kioskin edustalla olevilla penkeillä.

img_1466-2

Chetumalin satama

img_1473

Vuoden turistikuva

img_1476

Kun kolmelta paatin piti lähteä, mitään ei tapahtunut. Koitimme katsella sataman henkilökuntaa, jotka olivat vieneet jo rinkkamme veneen eteen. Kukaan ei tehnyt kuitenkaan elettäkään, että olisivat nostelleet matkatavaroita veneeseen saati kuuluttaneet matkustajia lähtövalmiuteen. Pian paikalle tuli lava-autolla merijalkaväen sotilaita rynnäkkökivääreineen. Viivästymisen syy selvisi. Merijalkaväki toi rajakoiran haistelemaan kaikkien rinkat ja käsimatkatavarat luvattomien aineiden varalta. Samalla hetkellä meitä pyydettiin uudelleen sataman tiskille. Siellä meille selitettiin, että täytyisi luovuttaa lentokentältä saamamme turistikortit kun poistumme maasta. Meidän piti myös maksella ihan mojovia maastapoistumismaksuja. Näiltä emme välttyneet, vaikka valmiiksi ostetuista paluu-lipuista olisi voinut päätellä, että tulemme maahan aivan pian takaisin. Huijausta tai ei, oli meidän noin 20€ maksettava, että pääsimme laivaan. Saman joutuivat tekemään myös tiskille pyydetyt uusi-seelantilaiset reppureissaajat ja varmaan ihan kaikki muutkin ulkomaalaiset laivaan mielineet.

Vihdoin pääsimme lähtemään. Paatilla seilaaminen oli kohtuullisen mielenkiintoista. Vene oli suhteellisen vanha ja pieni. Sen paiskautuessa aaltoja vasten kuulosti vähän siltä, ettei runko enää kovin kauaa kasassa pysyisi. No minulla ei lentopelon lisäksi ole seilauspelkoa, joten nukuin tyrskyistä huolimatta melkein koko matkan. Teimme välipysähdyksen Belizessä Ambergris Cayella, jossa tehtiin rajanylitystoimenpiteet. Ambergris Caye on tuttu myös Madonnan biisistä, mutta meiltä kyllä La isla bonitat jäi kokematta kun hikisinä jonotimme tullijonossa. Rajanylitysmuodollisuudet olivat melkoiset. Piti käydä kolmella eri tiskillä täyttelemässä erilaisia lippulappusia, ottamassa papereihin leimoja ja tottakai maksamassa maahantulomaksuja. Todettakoon, että tehokkaamminkin nuo olisi voinut hoitaa, mutta olipahan belizeläisille työllistävä vaikutus kun virkailijoita oli joka lähtöön. Lopulta saimme leimat passiin ja pääsimme jatkamaan matkaa entistä pienemmällä paatilla. Onneksi tämä merimatka ei vienyt kuin puolisen tuntia. Yhteensä laivamatka vei noin kolme tuntia, josta ainakin tunti seisoskeltiin Ambergris Cayella. Kellojakin käännettiin jossain vaiheessa tunti taaksepäin, ja vihdoin kuudelta illalla paikallista aikaa olimme saapuneet Caye Caulkeriin.

img_1478

img_1495

Yhden frozen margaritat Belizeen pääsyn kunniaksi!

Mikäli menomatka Caye Caulkerille oli mielenkiintoinen, niin sitä oli myös paluumatka. Paluupäivänä paatin oli määrä lähteä saaren satamasta seitsemältä aamulla ja meitä oli neuvottu olemaan paikalla ainakin varttia ennen lähtöä. No, nohevina suomalaisina olimme tottakai mestoilla jo ennen puolta seitsemää. Varttia vaille laiturille valui muitakin matkaajia ja seitsemältä paikalle saapui myös yksi sataman työntekijätyttö. Tyttö näytti kuitenkin hieman jännittyneeltä ja vartin yli seitsemän syy selvisi. Laivan kapteenia ei näkynyt missään. Emme myöskään päässeet sisään satamakoppiin, josta liputtomat matkaajat pääsisivät ostamaan liput. Yksi turisti alkoikin tytön pyynnöstä koittaa rikkoa satamakopin lukkoa kivellä -tuloksetta. Lopulta tyttö lähti etsimään kyliltä kapteenia. Pian paikalle fillarilla porhalsikin nuori poika, joka avasi lukon. Poika haukotteli ja näytti todellakin siltä, että eilinen ilta oli tainnut venyä melkoisen pitkäksi. No, pääsimme paattiin ja poika sai veneen käyntiin. Muutaman kerran ryskäytimme paatilla mojovat iskut laituriin ennen kun poika sai kulkuneuvon kääntymään. Sitten painatimmekin täyttä vauhtia kohti ulappaa -turvallista matkaa!

Pääsimme ehjin nahoin Ambergris Cayelle, jossa samojen rajanylitysmuodollisuuksien jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa isommalla veneellä Chetumaliin. Meksikon satamaan päästessämme oli taas edessä lippulappusten kirjausta, maksujen maksuja ja leimojen lyömistä. Merijalkaväki tuli taas paikalle ja rajakoira alkoi haistella rinkkoja. Jonotimme passien tarkastukseen, missä pystyi pienen muurin takaa seuraamaan hajukoiran työskentelyä. Yhtäkkiä huomasin, että yksi armeijan sotilas laittoi jotain Pasin rinkan juomapullotaskuun. Sanoin asiasta Pasille, ja koimme muutaman kuumottavan minuutin kun katselimme rinkkaa lähestyvää rajakoiraa. Olimme varmoja, että lukuisten rajanylitysmaksujen lisäksi kohta saisimme maksaa sakkoja jostain luvattomasta maahankuljettamastamme asiasta. Koira äkkäsikin Pasin rinkan ja näytti kuonollaan tunnistaneensa epäilyttävän hajun. Merijalkaväen sotilas kehui koiraa, heitti sille pallon palkaksi ja otti tunnistetun esineen pois Pasin rinkasta. Eli kyseessä olikin viaton harjoitus koiralle. Mikä helpotus!

img_1486

img_1839

Paatti sisältä

Chetumalin satamasta oli linja-autoasemalla matkaa pienen taksimatkan verran. Pelkäsimme, ettemme ehdi seuraavaan bussiin vaan joutuisimme odottamaan asemalla pari tuntia seuraavaa kulkupeliä. Päätimmekin tarttua Chetumalin sataman taksitarjoukseen ja jaoimme 2,5 tunnin taksimatkan Playa Del Carmeniin yhdysvaltalaispariskunnan kanssa. Matka taittui nopeasti kun jaoimme kokemuksiamme eri reissuilta. Jenkkipariskunta oli tullut satamaan Ambergris Cayelta, joten kerroimme heille vähintäänkin mielenkiintoisesta venematkasta Caye Caulkerilta. Totesimmekin kaikki yhdessä, että kyllähän matkustamisessa parasta onkin kaikki ne hauskat sattumukset ja tarinat, jotka tulemme muistamaan loppuelämämme. Eli kliseisesti sanottakoon että välillä ikimuistoisin kokemus on matka, ei päämäärä.

img_1837

Belizen helmi: uniikki Caye Caulker

Belize 12/2016

Vietimme Väli-Amerikan reissullamme neljä yötä Belizen puolella Caye Caulker -nimisellä saarella. Matka Tulumista saarelle vei melkein kokonaisen päivän. Matkanteossa Belizen ja Meksikon välillä oli oma suorittamisensa kaikkine kulkuneuvoineen ja rajanylitystoimenpiteineen. Värikkäät reissupäivämme vaativatkin kokonaan oman blogi-postauksen, jonka julkaisen myöhemmin.

Kuuden jälkeen illalla astuimme paatista Caye Caulkerin laiturille. Ilta oli jo hämärtynyt. Belizessä kello oli tuntia Meksikon Jukatania jäljessä ja näin ollen aurinko laski aikaisemmin. Kävelimme rinkkojemme kanssa kohti saaren toista kärkeä ja olin haltioissani. Caye Caulker oli juuri sellainen, mitä olin kuvitellut! Tiet olivat tehty valkoisesta hiekasta ja niitä reunustivat pienet, värikkäät rakennukset sekä huojuvat palmupuut. Autoja ei saarella ollut, jotkut ajelivat golf-kärryillä. Suurin osa paikallisista oli rentoja rastapäitä. Jo majapaikkaamme kävelessämme meitä kehotettiin ottamaan iisisti ja “go slow”. Tällä saarella ei saa kiirehtiä!

img_1548 img_1553 img_1560 img_1671

Olimme etukäteen varanneet pienen mökin airbnb:n kautta. Mökin omistajat pitivät Wish Willy -nimistä ravintolaa. Ravintola ja mökki sijaitsivatkin hostimme oman talon pihapiirissä. Mökkimme oli niin sympaattinen! Se oli peltikattoinen, värikäs ja laatikkomainen, jonka terassilla pystyi viettämään iltaa riippumatossa lojuten. Mökki oli pieni ja siellä oli kaikki mitä tarvitsimme, mutta ei yhtään enempää. Jääkaapissa vieraita odotti Belikin-kaljaa ja rommipullo, myös iso vesitankki kuului majoituksen hintaan. Suihkusta ei tullut kuin kylmää vettä, mutta se ei täällä tropiikissa haitannut. Ravintola-alueella asui myös neljä koiraa, joista kolme oli hostimme omistamia ja yksi ilmeisesti kulkukoira. Kyllä täällä koiraihmisen kelpasi majailla!

Ensimmäisenä iltana söimme kotiravintolassamme heti mökkimme ulkopuolella. Ravintolaa pidettiin siis hostimme talon pihalla, eli kaikki pöydät olivat ulkosalla. En tiedä onko ravintola kiinni sateisina aikoina, kun ruokailutilaa ei oltu mitenkään katettu. Ruokalistojakaan ei ollut, vaan tarjoilija suositteli ruokia. Tilasimme molemmat grillattua kanaa ja kasviksia. Ruoka oli aivan erinomaista!

img_1535

img_1526

Pasi keittää kahvia möksässä

img_1670

Koirakämppikset!

Seuraavana aamuna lähdimme kävellen kiertämään Caye Caulkeria. Saari on vain muutaman kilometrin mittainen eli välimatkat eivät olleet minnekään pitkiä. Saari oli kaiken kaikkiaan niin uniikki! Täällä ei tosiaan päässyt stressaamaan mistään. Olen iloinen, että pääsimme kokemaan saaren rennon tunnelman. Saarella oli toki paljon turisteja, mutta suurin osa oli reppureissaajia. Korkeatasoista hotellimajoitusta tuskin koko saarelta löytyi, mutta pienet värikkäät guesthouset olivat viehättävän näköisiä. Kävelimme keskustan ohi rantaa pitkin ja pian olimmekin pienellä autiolla polulla. Paljon olisi vielä tyhjää rantaviivaa suuremmillekin hotellikomplekseille. Vähän väliä maastossa näkyikin kylttejä miten tontteja olisi myytävänä.

Aamulenkkimme jälkeen päätimme rentoutua meren äärellä. Wish Willyllä oli oma laituri ravintola-alueen takana. Otimme pihasta mukaan taitettavat retkituolit ja painelimme rannalle. Vesi oli käsittämättömän turkoosia ja kirkasta. Laiturilta pystyi bongailemaan minurauskuja, muutamia merimakkaroita ja barrakudia. Oli aika luksusta olla oma laituri käytössä. Snorklailimmekin paljon meressä. Täällä puolella saarta vesi oli tyyni ja laitureita oli harvakseltaan. Laiturin luona oli matalaa ja ranta syveni hitaasti. Piti varoa uidessaan ettei astunut minkään merenelävän päälle. Hostimme erikseen varoittivat, että joskus rannassa voi olla “upside-down jellyfish”, johon ei parane koskea.

img_0330-2

Meidän laituri

img_1615 img_1617 img_1630 img_1631-2

Snorklaillessa ja rentoutuessa päivä vaihtui illaksi. Vietimme illankin laiturilla aivain ihanaa auringonlaskua katsellen. Hämärän tullessa pakenimme mökkimme kuistille, jossa Pasi poltteli saarelta ostamansa sikarin. Airbnb-majoituksemme oli valloittava, mutta mainittakoon että tällä puolella saarta majaili myös hyvä määrä hiekkakärpäsiä ja muita veikeitä hyttysiä. Olin lukenut tästä etukäteen ja varautunut öttiäisiin ostamalla Meksikon satamakaupasta hyttysmyrkkyä. Mökistä löytyi myös poltettavaa hyttyskarkotetta. Kummatkaan eivät vain tainneet pahemmin tehota, koska kuistilta hengailusta saimme molemmat muistoksi aika kutiavia pistoksia kaikkiin raajoihin.

img_1676

Tulumin upeat cenotet

Tulum 12/2016

Jukatanin niemimaa on kuuluisa lukuisista cenoteistaan. Cenotet ovat kansantajuisesti kuoppia, jotka ovat täyttyneet makealla tai merivedellä. Kuoppa voi jatkua maanalaisena luolana, jossa on hienoja tippukivimuodostelmia ja lepakoita. Useimpiin cenoteihin pääsee uimaan ja jopa laitesukeltamaan, koska ne ovat niin syviä. Vierailimme Tulumissa parissakin cenotessa, koska epäilimme että täällä luolastoissa olisi turistien puolesta rauhallisempaa kuin esim. Playa Del Carmenissa.

Ensimmäisenä päivänä pyöräilimme Calavera cenotelle. Tämä cenote on pienehkö ja todella vähän mainostettu. Itse bongasin Calaveran instagramista. Fillaroimme nelisen kilometrin pituisen matkan mestoille. Cenote löytyikin helposti, oli muistaakseni lopussa kylttikin paikan päälle. Pääsymaksu Calaveraan oli noin 5€/hlö. Tämä cenote todellakin muistutti kuoppaa. Maan päällä näkyi vain syvä kraateri. Veden pinta välkehti kirkkaana ehkä neljä metriä maan pinnan alapuolella. Ensimmäinen “hyppy tuntemattomaan” jännitti pirusti. Päätin kuitenkin tiputtautua veteen vaikka tikkaatkin cenoteen olisi ollut. Vesi tuntui virkistävän viileältä ja oli makeaa. Vähän kuin olisi järveen hypännyt. Maanpinnan alla cenote levittäytyi laajemmaksi luolaksi, jossa lepakot viilettivät puolelta toiselle. Lisäksi pienet kalat uiskentelivat ympärillämme. Oli kyllä huiman siistiä.

img_0145-2

img_0162

Parasta Calaverassa oli hyppiminen cenoteen. Yleensä en tykkää korkeista uimahypyistä. Neljä metriäkin olisi minulle uimarannalla liikaa, mutta tuolla korkeutta ei tajunnut kun vesi oli niin “syvällä”. Paikan päällä oli aluksi meidän lisäksemme vain yksi pariskunta. Kohta kuitenkin syvälle vedessä alkoi piirtyä sukeltajien hahmot. Pian sukeltajat nousivat pintaan ja kertoivat sukeltaneensa luolaverkostossa. Minusta kuulosti kohtuu pelottavalta!
Voin lämpimästi suositella Calaveraa yhdeksi cenotereissun kohteeksi, se oli niin uniikki ja autio. Yleensä käsittääkseni kaikilla cenoteilla on vuokrattavana lukolliset kaapit ja snorkkelit, Calaverassa ei ollut mitään palveluita. Koska mestoilla ei ollut juuri ketään, emme kokeneet ongelmalliseksi säilyttää reppujamme vain kraaterin reunalla. Tuntui kuin olisi ollut oma cenote käytössä.

img_0186-2

Pohtimassa tohdinko hypätä

img_0150-2

Pasin ei tarvinnut pohtia

img_0156-2
Seuraavana päivänä vierailimme kuuluisemmassa ja suuremmassa cenotessa, Grand Cenotessa. Tälle cenotelle oli hieman pidempi pyöräily. Lisäksi piti fillaroida isohkon maantien laitaa. Onneksi sivuun oli rajattu ihan ok:n kokoinen kaista kevyelle liikenteelle. Paikan päälle päästyämme tekikin jo mieli pulahtaa viileään veteen. Grand cenote oli paljon isompi kuin Calavera, ja kaikki palvelut löytyivät. Ennen luolaan pääsyä piti pulittaa pääsymaksu (n. 9€/hlö) ja käydä suihkussa pesemässä mahdolliset aurinkorasvat pois. Cenotessa nimittäin uiskenteli lukuisia kilpikonnia, jotka eivät pidä aurinkorasvan kemikaaleista. Vuokrasimme myös kaapin tavaroillemme. Olimme paikalla heti aamusta ja väkeä oli kohtuullisen vähän. Aamupäivällä cenote olikin jo sitten ihan täynnä pelastusliiveissä uivia aaisialaisturisteja.

img_1367 img_1326 img_1345-2 img_1357img_0275

Grand cenotessa uiminen oli todella hieno kokemus. Luolasto oli todella laaja ja haaroittui moneen suuntaan. Vedessä uiskenteli tosi paljon pieniä ja isompiakin kaloja. Jos jaloilla potkimisen lopetti, pienet kalat säntäsivät heti syömään kuollutta ihoa. Se tuntui aika epämiellyttävältä, mutta täytyy ottaa se ilmaisena jalkojenhoitona, heh. Cenotessa tosiaan uiskenteli paljon pieniä kilpikonnia, joiden uima-alue oli rajattu pois ihmisten käytöstä. Kilpikonniin koskeminen oli kielletty, mutta kyllähän kaikki lapset näyttivät olevan niitä sörkkimässä. Onneksi henkilökunta vahti haukkana kilpikonnien hyvinvointia.

Vietimme koko aamupäivän Grand cenotella. Jos Pasilta kysyttäsiin, niin olisimme varmaan vieläkin snorklailemassa luolassa. Pasi ei nimittäin meinannut millään malttaa lähteä cenotelta. Minua alkoi lopussa jo vähän palella viileässä vedessä polskiminen. Loppuajan paistattelinkin päivää luolaan rakennetuilla lautureilla ja katselin kilpikonnien elämää. Cenotet olivat kyllä tosi häikäiseviä. Niiden kokemista ei kannata skipata jos Jukatanille eksyy!

img_0213-2 img_0231-2 img_0255-2img_1334-2

Nähtävää Tulumin lähellä: Rauniot ja Akumal

Tulum 12/2016

Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä Meksikossa päätimme hetken rannalla hengailun jälkeen lähteä kokemaan maan pakollinen kulttuurielämys. Maya-kulttuurin aikaisia kaupunkien raunioita on Meksikossa useita. Kuuluisimmat ovat varmasti Chichen Itzá sekä Tulumissa rannalla sijaitseva vanha Maya-kaupunki. Mayat olivat atsteekkien ja inkojen ohella yksi Amerikan merkittävimmistä alkuperäiskansoista. Maya-kulttuuri on syntynyt jo 3000 vuotta sitten, suurimmat kaupunki- ja temppelikeskukset rakennettiin 400 eaa – 300 jeaa. Tosin opin tämän Maya-raunioista vasta nyt kun blogia kirjoittaessa katsoin Wikipediasta.

Saavuimme Tulumin raunioille siis tietämättä Maya-sivilisaatioista ja sen historiasta oikeastaan mitään. Maksoimme kuitenkin kiltisi sisäänpääsymaksun, jotta voisimme huuhailla paljon kehutulla raunioalueella. Rauniot olivat ihan näkemisen arvoisia ja oli kiva pyöriä kauniin vehreällä ja hyvinhoidetulla alueella. Eritoten vaikutuksen teki entsiajan kaupunkialueen laajuus. Raunioita oli vaikka millä mitalla. Emme edes jaksaneet kiertää jokaista murikkamöhkälettä. Keli oli paahtavan helteinen ja kävi jo kateeksi japanilaisturistien aurinkovarjoja.

img_1268 img_1270

Noloa myöntää, mutta koko raunioalueella parasta minusta oli isot iguaanit, jotka laiskana lötköttelivät kivenmurikoilla. Liskot olivat tosi isoja eivätkä olleet moksiskaan niitä kuvaavista ihmisistä. Iguaanien lisäksi raunioilla kipitteli kaikenmaailman sisiliskoja. Olivatpa hauskoja! Toiseksi parasta olivat maisemat. Rauniot sijaitsivat meren rannalla pienen kukkulan päällä. Näköala koskemattomalle, kallioiden eristämälle rantapoukamalle oli upea. Palmut huojuivat ja turkoosi meri välkehti valkeaa hiekkaa ja jylhää kallionlohkaretta vasten. Näköalatasateilla tungeksikin turisti jos toinenkin kuvaamassa tätä “autiota ja salaista rantaa”.

img_1289-2 img_1305 img_1282

Yhtenä Tulumissa viettämänämme päivänä lähdimme vierailemaan läheisellä Akumalissa. Akumal on oma kylä, jonka kauniilla hiekkarannoilla on myös suomalaisten matkanjärjestäjien hotelleja. Meitä Akumaliin houkutteli merikilpikonnat, joita voi nähdä rannalla snorklatessa.

Matkustimme Tulumista Akumaliin collectivolla. Collectivot olivat paikallisten suosimia, edullisia “tilatakseja”, jotka ajelivat tiettyjä kylävälejä. Nähtävästi collectivoon voivat ainakin paikalliset hypätä kyytiin mistä vain, mutta meitä hostellin työntekijät kehottivat menemään ihan viralliselle pysäkille. Olimme ilmeisesti huonoon aikaan liikkeellä, kun saimme odotella sopivaa kyytiä pitkään. Collectivoja ajeli ohitsemme toistakymmentä, mutta kaikki olivat täpötäynnä. Lisäksi pysäkillä oli jo valmiiksi parin collectivon edestä porukkaa odottamassa. No, kävimme välissä syömässä. Kun tulimme pysäkille uudelleen, pääsimme ensimmäiseen ohi suhanneeseen collectivoon. Matka taittui mukavasti ilmastoidussa kulkupelissä. Kaikki muut matkustajat näyttivät olevan Akumalin ja Tulumin lukuisten hotellien henkilökuntaa.

img_0189

Pääsimme onnellisesti Akumaliin ja kävelimme tien varresta rantaan muutamasata metriä. Tämän matkan varrella sitten lukuisat “paikallisoppaat” tulivat kertomaan “faktoja” miten rannalla tulee käyttäytyä. Näiden mukaan rajatun alueen ulkopuolelle kilppareita bongailemaan ei saa lähteä kuin paikallisoppaan opastamalla kierroksella. Tässä tapauksessa olimme lukeneet läksymme, ja tiesimme että rannalla sai uida ja snorklailla vapaasti ilman hintavaa opastakin.

Itse Akumalin ranta oli minulle pienoinen pettymys. Ranta oli toki kaunis ja ihanan paratiisimainen. Merenkäynti oli hiljaista, aallot tyssäsivät kauempana olevaan koralliin. Ainoa huono puoli rannalla oli se, ettei asunut siellä. Ranta oli siis jälleen kerran rakennettu täyteen hotelleja, jotka omistivat suurimman osan rantakaistaleesta. Rantaviivalla ja sen lähistöllä sai toki oleskella, mutta kaikki ihanat aurinkovarjolliset tuolit ja paviljongit sijaitsivat hotellin alueella. Näitä ei voinut edes vuokrata käyttöönsä, vaikka suurin osa hotellin hiekka-alueista ammotti tyhjyyttään. Aurinko tuntui tuskastuttavan polttavalta ja meni aikaa ennen kun löysimme palmun alta varjopaikan, joka oli vapaata riistaa.

img_1377-2 img_1384 img_1397-2

Kuumuuden aiheuttama ärsytys hälveni hetkessä kun pääsi snorklailemaan miellyttävän lämpöiseen Karibian mereen. Lopulta tunnelma nousi kattoon kun me molemmat pääsimme bongaamaan merikilpikonnan! Niitä löytyi yllättävän helposti heti rajatun uima-alueen reunoilta. Itse röyhkeästi uin yhden ohjatun snorklausryhmän perässä, joten kyllä paikallisoppaat selvästi tiesivät missä kilpparikaverit majailivat. Merikilpikonnat olivat vähän pelottavankin isoja. Katselin meren pohjassa, meriheinän seassa möllöttävää kilpparia vain heti pinnan alta. En viitsinyt mennä lähemmäksi ja häiritä kaveria. Rannalla olikin kovat kiellot kilpikonnien koskemisesta ja seuraamisesta. Harmi vain, meidän upea Rolleimme oli jäänyt minulta päivällä tehdyltä cenote-vierailulta päälle ja se oli kuluttanut akkunsa loppuun Akumalissa. Kilpparit jäivät siis tältä erää kuvaamatta!

img_1432

Fillaroiden Tulumissa

Tulum 12/2016

Tulumiin pääsi kohtuullisen helposti ADO-linja-autoilla. Bussien laituri oli Cancunin lentokentällä. Liput busseihin olisi voinut helposti ostaa netistäkin, mutta me ostimme liput lentokentältä. Bussia piti vaihtaa Playa Del Carmenissa, kokonaisuudessaan matka kesti vajaa kolme tuntia. ADO-bussit olivat suhteellisen edullisia, todella hyväkuntoisia, ilmastoituja ja tilavia.

Tulumiin saavuttuamme kävelimme reilun kilometrin hostellillemme. Olin aivan innoissani Tulumin keskustasta. Rakennukset olivat pieniä ja kaikkien seinät oli maalattu täyteen kauniita ja värikkäitä kuvia. Niin siistiä katutaidetta! Keskusta oli pieni, mutta pullollaan tunnelmallisen näköisiä ravintoloita, jotka mainostivat tosi edullisia happy hourejaan. Toki myös turistikrääsäkojuja oli jos minkälaisia, mutta nekin olivat somistettu kivan värikkäiksi, ei yhtään mauttoman näköisiksi eikä kauppiaat tulleet väkisin myymään mitään.  Koko keskusta tuntui minusta kaikkine väreneinsä ja unisieppareinensa hipstereiden unelmapaikalta.

img_1160

img_1314

Ostin oman unisiepparin!

img_1373

Majoituimme Tulumissa hostelliin, joka sijaitsi keskustassa. Hostellin nimi oli Quintana Roots ja voin todellakin suositella kyseistä hostellia. Olimme varanneet kahden hengen huoneen omalla kylpyhuoneella. Huoneemme oli täysin hotellitasoinen, ellei parempikin. Hostellin dormeissa majoittui paljon eurooppalaisia nuoria ja muissa yksityishuoneissa asusteli taas japanilaisia vanhempia pariskuntia. Hostelliin kuului omatoimisesti tehtävä aamupala. Aamiaistarvikkeita oli välttävästi, mutta yhteiseen jääkaappiin sai ostaa myös omia ruokiaan.
Tulumissa vuokrasimme pyörät kahdeksi päiväksi. Pyöriä pystyi säilyttämään yön kätevästi hostellin sisällä. Tulumissa oli helppo ja mukava pyöräillä. Pyöräilimmekin kahden päivän aikana melkein 50 km kun taitoimme kaikki matkat rannalle ja cenoteille fillaroiden.

img_1177 img_1186 img_1260

Ensimmäisenä päivänä pyöräilimmekin heti Tulumin rannalle. Hostellimme sijaitsi siis Tulumin kyläkeskustassa, joka oli nelisen kilometrin päässä rannasta. Keskustasta oli tehty kunnon kevyenliikenteenväylä rannalle, joten sinne oli kyllä helppo ajella. Emme olleet sen enempää ottaneet selvää minne rannalla kannattaa mennä, katsoimme vain kartasta että tuo tie vie rantaan ja lets mennään. Vartin kohtuu hikisen (aurinko oli jo noussut ja porotti suhteellisen kuumasti) fillaroimisen jälkeen Karibian meri avautui silmiemme edessä. Ranta ei kuitenkaan ollut ihan sellainen mitä olimme ajatelleet. Aallokko oli iso, hiekka-alue ei taas ollut kovin laaja ja meri oli kuljettanut siihen paljon mustaa levää. Lisäksi ranta oli rakennettu täyteen pieniä hotelleja. Kuljeskelimme vähän matkaa rannalla taskurapuja bongaillen, mutta nopeasti tuli iso kallio vastaan.

Päätimme mennä drinksuille ja tarkastaa wifistä missä ne Tulumin paratiisirannat olivat. No sijaintimme selvisi, ja tajusimme että olimme pyöräillessä kääntyneet kulkemaan vähän sivurannalle. Toki jos olisimme jatkaneet matkaa, olisi erilaista rantaviivaa löytynyt vaikka millä mitalla. Päätimme lähteä kuitenkin toiseen suuntaan ja mennä lähemmäksi Tulumin raunioita. Pyöräilimme takaisin päin ja huomasimme seuraavaksi ongelmaksi lukuisat hotellit tien ja rannan välissä. Tulumissa rannat olivat yleisiä ja kaikille avoimia, mutta toisiinsa kiinni rakennetut hotellit rajoittivat rantaan pääsyä.  Lopulta bongasimme välikön, josta pääsimme hipsimään meren äärelle. Täällä ranta näytti jo paremmalta, laaja kaista vitivalkoista hiekkaa, veden ylle kaartuvia palmuja ja turkoosi meri, joka oli huomattavasti tyynempi kuin edellisessä paikassa. Tulumin rauniot siintivät kauempana kukkulan päällä. Pääsimmekin siis nauttimaan auringosta ja ihanan lämpimistä Karibian aalloista.

img_1198 img_1243 img_1306

Yhtenä iltana päätimme asiaksemme polkea rannalle katselemaan auringonlaskua. Oli niin mukavaa istua kiireettömänä rauhallisella rannalla, kuunnella aaltojen ääntä ja nauttia juotavaa. Laskeva aurinko värjäsi taivasta hennon pinkiksi, mutta edelleen olen sitä mieltä että kauneimmat auringonlaskut ovat ihan kotisuomessa. Vietimme niin miellyttävää aikaa, että tajusimme lähteä rannalta vasta kun ilta oli täysin pimentynyt. Oli aika mielenkiintoinen pyörämatka takaisin keskustaan kun ajelimme pilkkopimeää kevytväylää. Meksikossa ei näemmä paljon panosteta katuvaloihin tai pyörän lamppuihin. Heijastintakin tuli ikävä!

img_1448

Näissä maisemissa kelpaa juoda Strongbowta

img_1311

Kaksi viikkoa Väli-Amerikassa

Meksiko ja Belize 12/2016

Kotiuiduimme viikko sitten Väli-Amerikan lomaltamme. Matka meni todella hyvin ja olimme tyytyväisiä. En osaa edes keksiä mitään, minkä olisi voinut tehdä toisin. Keli oli mitä parhain, maisemat ja rannat upeita sekä ihmiset ystävällisiä. Lennot sujuivat orastavaan lentopelkooni nähden hyvin. Olimme ostaneet Tuilta suorat tilauslennot. Tämä nopeutti matkantekoa, kun ei tarvinnut odotella vaihtokentällä. Koneiden jalkatila ja viihdejärjestelmä oli ihan kelvollinen, parempiakin on nähty. Kaikki juomatarjoilu jälkiruokakahvia lukuunottamatta oli koneessa maksullista.

Lomastamme ensimmäiset kolme yötä vietimme Tulumissa keskustan lähellä sijainneessa hostellissa. Tulumissa päivät kuluivat nopeasti rannalla, cenoteilla ja maya-raunioilla ihmetellessä. Seuraavaksi matkasimme Belizen puolelle Caye Caulker -nimiselle saarelle. Matkanteko kesti aamusta alkuiltaan, mutta oli todellakin vaivan arvoinen. Saari oli todella ihana. Olen onnellinen, että pääsimme näkemään ja kokemaan Caye Caulkerin ainutlaatuisen tunnelman. Vietimme saarella airbnb:n kautta varatussa mökissä neljä yötä. Tämän jälkeen reissasimme takaisin Meksikoon ja jenkkituristien täyttämään Playa Del Carmeniin. Lomaillimme viikon Playacar-alueen all inclusive -hotellissa.
img_1150img_1155img_1169img_1226

Lomamme oli siis jaettu aika räikeästi kahteen osaan, ensimmäinen viikko meni omatoimisesti rinkkojen kanssa matkatessa mahdollisimman paljon penniä venyttäen. Viimeisellä viikolla ei tosin tarvinnut stressata rahasta tai mistään muustakaan kun nautimme Riu-ketjun hotellin yltäkylläisestä elämästä. Ensimmäisellä viikolla tuli pyörittyä monissa paikoissa ja nähtyä vaikka mitä. Toisella viikolla emme paljon laajalta hotellialueelta poistuneet, vaan nautimme rennosta elämästä aurinkovarjon tai palmun alla ilman mitään kiireitä. Mitä nyt Pasi kävi muutamana päivänä sukeltamassa ja minä hotellin kuntosalilla. Tällainen lomailu sopi meille kummallekkin aika täydellisesti.

Mitä matkakohteista voi kommentoida, molemmat maat olivat aivan loistavia mestoja. Toki koimme Meksikosta ja varsinkin Belizestä aivan pintaraapaisun, eikä all inclusive -viikolla enää oikeaa Meksikoa nähnytkään. Eniten Meksikossa pidin Tulumista, joka vastasi aika hyvin ennakkomielikuvaani paikasta. Ranta oli kaunis ja keskusta ihanan hippimäinen. Myös Caye Caulker oli juuri niin omalaatuinen ja uniikki paikka, kuin mitä netin (kohtuullisen vähäinen) tieto antaa ymmärtää.

img_1279 img_1308 img_1438 img_1548

Hintataso oli kohtuullinen. Tulumissa keskustassa söi paikallisten suosimissa ravintoloissa ison annoksen ah niin maistuvaa meksikolaista ruokaa 5 eurolla. Drinkkejä irtosi baarista alle kahdella eurolla. Rannalla oli paljon kalliimpaa, koska siellä olivat kaikki hotellit. Caye Caulkerilla hinnat nousivat vähän, mutta se kertoo vain saaren hinnoista, mantereella olisi varmasti ollut superedullista. Missään tapauksessa saaren hintataso ei ollut vielä lähelläkään Suomen hintoja. Play Del Carmenissa kansainvälisten ravintola- ja vaateketjujen hinnat olivat Yhdysvaltojen tasolla ja dollari kävikin maksuvälineeksi varmaan kaikkialla. Play Del Carmenin turistikeskittymässä meidän ei onneksi tarvinnut enää lompakkoa avata.

Matkamme jälkeen monet ovat kyselleet, mitä ikäviä tilanteita sattui ja mitä varastettiin. En tiedä onko ihmisillä jotenkin huono kuva Meksikosta. Jukatanin niemimaalla ainakin oltiin aika kaukana maan huumesodista ja korruptuneisuudesta. Meiltä ei varastettu mitään emmekä missään vaiheessa joutuneet tilanteeseen, jossa olisimme tunteneet turvallisuutemme olleen uhattuna. Minusta meksikolaiset ihmiset olivat hyväntuulisia ja mukavia. Tulumissa tosin välillä vastaamme tuli kielimuuri, kun emme kummatkaan puhu emmekä ymmärrä espanjaa. Itse olin kyllä vain tyytyväinen, että kerrankin kommunikointi oli haastavaa muunkin kuin oman englannin kielen taitamattomuuteni takia. Turisitialueilla taas kaikki puhuivat englantia ja Belizessä englanti onkin maan virallinen kieli.

Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen matkastamme ja voin helposti suositella Meksikoa mukavaa rantalomaa hakeville ihmisille.

 

Joulukuussa Meksikoon

Tuleva matka Meksikoon ja Belizeen

Maltan tuskin odottaa joulukuuta. Viikon päästä nimittäin suuntamme Meksikon lämpöön. Olemme suunnitelleet matkaa pitkään, taisimme varata lennot jo keväällä heti USA:n matkamme jälkeen. Meksiko valikoitui matkakohteeksi vähän puun takaa. Pasi oli ilmoittanut silloiseen työpaikkaan jo joululomakseen kaksi viikkoa joulukuun alusta. Matka-aika oli siis päätetty. Joissakin Kaakkois-Aasian mestoissa taitaa joulukuussa olla sadekausi menossa, joten päädyimme miettimään Karibiaa. Viime joulukuussa Kuubassa oli ainakin kaiken kaikkiaan mahtavat kelit.

Meille tuli vähän polemiikkia matkustusmuodosta. Minä olisin voinut lähteä vaikka ihan rehelliselle reppureissulle ja kiertelemään hostelleja. Pasi taas toivoi rentoutumista all inclusive -hotellissa altaan äärellä. Finnmatkat (vai onko se nykyään vain Tui?) tarjosi ongelmaamme aika timanttisen kompromissiratkaisun. Finnmatkojen kautta nimittäin pystyi ostamaan lennot sekä viikoksi hotellin. Ostimme sitten Finnmatkoilta pakettimatkan, jonka ensimmäisen viikon reissaamme ja majoitumme omatoimisesti. Toisen viikon nautimme sitten elämästä ja auringosta drinkit kädessä neljän tähden all inclusive -hotellissa. Sanotaan että molemmat voittavat. Finnmatkojen pakettimatkassa vielä pisteet sille, että lennot Meksikoon ovat suorat. Eli säästämme siis loma-aikaa ja ehkä rahaakin kun vältymme välilaskukentän kalliilta ravintolaruoilta ja kauppojen heräteostoksilta.

Matkan varaamisen jälkeen selailin paljon matkablogeja ja törmäsin Meksikon lähellä, tosin Belizen puolella sijaitsevaan Caye Caulker -saareen. Instagramia selailtua vakuutuin että haluan päästä tuohon kauniiseen ja letkeään mestaan. Voihan paikka olla täynnä jenkkituristeja, mutta saari tuntuu niin houkuttelevalta että kyllä sinne on mentävä. Olemmekin varanneet jo venekyydin sekä airbnb-majoituksen saarelle. Saarella toimii myös paljon kehuttu Raggamuffin tours -matkanjärjestäjä. Sen tyypit vasta letkeiltä vaikuttivatkin ja taas instagramin kuvia katseltuani päädyin varaamaan jo valmiiksi päivän snorklausretken näiltä kavereilta.

Caye Caulkerin lisäksi pyörimme Meksikon puolella Tulumissa ja Akumalissa ennen kun menemme seuraavaksi viikoksi Playa del Carmenin turistialueen hotelliin. Olen kyllä tosi innoissani tulevasta reissusta!

beach-tulum-activities1

Nähtävää Gambiassa

Gambia 01/2014

Ehdimme viikon aikana pyöriä aika monella suunnalla Gambiassa. Erilaisia retkiä tarjosivat matkatoimistojen ja hotellien lisäksi melkein kaikki paikalliset kansalaiset, jotka parveilivat hotellin lähellä. Hinnoissa oli paljon eroja. Varmaan sanomattakin selvää, että kansainvälisten matkatoimistojen retket olivat kalleimpia. Yhtenä päivänä kuitenkin päätimme lähteä Tjäreborgin retkelle jokiristeilylle. Yllättäen retkellä ei ollut muita suomalaisia ja henkilökunta oli muista pohjoismaista. Retki oli oikein leppoinen. Risteilylaivan yläkansi oli päällystetty patjoilla, joilla sai istuskella samalla kun nautiskeli auringosta ja tarjoiltavasta skumpasta. Joki, jota pitkin seilasimme, kulkee koko Gambian läpi Senegaliin ja Guineaan asti. Joki muuttuu suolavedestä makeaan ja sen varrella on mahdollisuus nähdä virtahepoja. Me tosin emme nähneet mangrovepuiden ja värikkäiden lintujen lisäksi mitään mainittavaa. Pysähdyimme välissä särkälle, jossa sai jaloitella ja käydä uimassa. Retki oli kaikenkaikkiaan rentouttava ja tosi mukavasti järjestetty.

wp_20140115_004wp_20140115_048

wp_20140115_042 wp_20140115_100

Omatoimisesti kävimme Bijilo-nimisessä kansallispuistossa. Puistoon pääsi kävelemään rannalta ja siellä haahuilu oli ilmaista. Puisto oli matalaa viidakon tapaista metsää, jossa oli aivan käsittämättömän paljon apinoita! Puistoon mennessä oli isot kyltit, joissa apinoiden syöttäminen ehdottomasti kiellettiin. Heti kylttien jälkeen oli kasa paikallisia kavereita myymässä pähkinöitä apinoiden syöttämistä varten.. Olihan meidänkin pakko sitten pähkinöitä ostaa ja kaveerata apinoiden kanssa. Olivat kyllä erittäin ihmisiin tottuneita ja veivät pähkinät kädestä jos vähän käänsi päätään.

Hotellimme edustalla mainostettiin retkiä paikalliseen eläintarhaan. Päätimme pyytää sinne kyydin meidän uskolliselta Paradise Beachin kuskiltamme Uncle Badgielta. Kyllä Badgie oli varmaan hämmästynyt kun soitimme tälle hotellimme respasta ja pyysimme tulla hakemaan. Kyllä niistä paikallisten jakelemista käyntikortesta on näemmä hyötyä! Otimme Badgien mukaan myös puistoon “oppaaksi”. Olimme huomanneet, että kun kulkee paikallisen kaverin kanssa mestoilla, ei tarvitse olla koko ajan kieltäytymässä muiden tuputtamista opaspalveluista. Eläintarha oli kohtuullisen kynynen ja näin jälkikäteen ajateltuna eläinten elinolot eivät varmastikaan olleet parhaat mahdolliset niin kuin eivät yleensäkään eläintarhoissa. Eläintarhassa oli isoja apinahäkkejä, joitakin lintuja sekä ponin kokoisia hyeenoita. En tiedä mitä alalajia hyeenat edustivat, mutta olivat paljon isompia kuin mitä olin kuvitellut. En ollut myöskään kovin vakuuttunut ihmisten ja hyeenoiden välisen aitauksen pitävyydestä. Puistossa oli paljon myös vapaita apinoita ryöväämässä pähkinöitä sekä isompia, villimpiä apinoita, jotka pitivät aika massiivista ääntä puiden latvoissa.

wp_20140111_056 wp_20140116_046 wp_20140116_018 wp_20140116_037

Apina koitti omia Badgien rannekorut

 Kävimme omatoimisesti myös katsomassa Gambian “vanhinta krokotiilia”. Näin ainakin paikalliset krokoa mainostivat. En enää muista miten vanha kroko sitten oli ja oliko sillä muitakin suurellisia titteileitä kuin tuo ikä. Krokotiili asusti jossain paikallisessa krokotiilin suojelumestassa. Joku kyynikko voisi väittää että krokotiilin suojelun ja hoitamisen lisäksi puiston tavoite on rahastaa turisteja. Uskoisin kuitenkin että krokotiileilla oli puistossa hyvät oltavat, niillä oli tosi isot ja melko vapaamuotoiset elintilat. Ilmeisesti niitä myös syötetään kiitettävästi kun yhteen krokotiilin sai koskeakin eikä se tainnut olla nälkäinen kun ei meitä syönyt. Puistoon oli ilmainen sisäänpääsy, mutta kyllä siellä sisällä tultiin heti pyytämään lahjoitusta krokotiilien hyväksi.

Kaiken kaikkiaan ehdimme nähdä Gambiassa yhtä sun toista nähtävää. Tosin viikossa ehti helposti kiertää kaikki nuo mainitsemani kohteet, minkä lisäksi jäi vielä ruhtinaalisesti aikaa rannalla ja altaalla makoiluun. Eli ehkä kahden viikon lomalla olisi pitänyt lähteä vielä kauemmaksi, kentien naapurimaahan Senegaliin mikäli olisi halunnut nähdä vielä enemmän.

wp_20140112_046 img_3002 wp_20140112_052