Pallontallaajat.net
Valikko

Miten Caye Caulkerille pääsee?

Belize 12/2016

Belizen Caye Caulker -nimiselle saarelle pääsee Meksikosta varmaan monellakin eri tapaa. Maitse ja vesitse mestoille pääsee ainakin joko ajelemalla Belize Cityyn tai Meksikon Chetumaliin, joista molemmista seilaa paatit Caye Caulkerille. Tulumista Belize cityyn matkaaminen olisi vaatinut yön bussissa, joten valitsemme läheisemmän Chetumalin kaupungin.

Lähdimme matkaan aamukahdeksan jälkeen hostelliltamme. Kävelimme vajaan puolen tunnin matkan linja-autopysäkille, josta edellisenä päivänä olimme jo ostaneet liput ADO-bussiin. ADO-bussit ovat tasokkaita, ilmastoituja ja mukavan tilavia. Suora bussikyyti Chetumaliin kesti noin kolme tuntia. Aika meni mukavasti nokosia ottaessa ja linja-autossa näytettäviä leffoja (miinuksena espanjankielinen dubbaus…) katsellessa. Puolilta päivin olimme Chetumalissa. Olimme jo Suomesta käsin ostaneet liput Chetumalista lähtevälle lautalle. Silloin meitä oli neuvottu olemaan kahta tuntia ennen lähtöä satamassa. No nyt olimme kolme, ja luppoaikaa tosiaan riitti. Kiertelimme hiukan Chetumalin rannalla ja kulutimme aikaa sataman kioskin edustalla olevilla penkeillä.

img_1466-2

Chetumalin satama

img_1473

Vuoden turistikuva

img_1476

Kun kolmelta paatin piti lähteä, mitään ei tapahtunut. Koitimme katsella sataman henkilökuntaa, jotka olivat vieneet jo rinkkamme veneen eteen. Kukaan ei tehnyt kuitenkaan elettäkään, että olisivat nostelleet matkatavaroita veneeseen saati kuuluttaneet matkustajia lähtövalmiuteen. Pian paikalle tuli lava-autolla merijalkaväen sotilaita rynnäkkökivääreineen. Viivästymisen syy selvisi. Merijalkaväki toi rajakoiran haistelemaan kaikkien rinkat ja käsimatkatavarat luvattomien aineiden varalta. Samalla hetkellä meitä pyydettiin uudelleen sataman tiskille. Siellä meille selitettiin, että täytyisi luovuttaa lentokentältä saamamme turistikortit kun poistumme maasta. Meidän piti myös maksella ihan mojovia maastapoistumismaksuja. Näiltä emme välttyneet, vaikka valmiiksi ostetuista paluu-lipuista olisi voinut päätellä, että tulemme maahan aivan pian takaisin. Huijausta tai ei, oli meidän noin 20€ maksettava, että pääsimme laivaan. Saman joutuivat tekemään myös tiskille pyydetyt uusi-seelantilaiset reppureissaajat ja varmaan ihan kaikki muutkin ulkomaalaiset laivaan mielineet.

Vihdoin pääsimme lähtemään. Paatilla seilaaminen oli kohtuullisen mielenkiintoista. Vene oli suhteellisen vanha ja pieni. Sen paiskautuessa aaltoja vasten kuulosti vähän siltä, ettei runko enää kovin kauaa kasassa pysyisi. No minulla ei lentopelon lisäksi ole seilauspelkoa, joten nukuin tyrskyistä huolimatta melkein koko matkan. Teimme välipysähdyksen Belizessä Ambergris Cayella, jossa tehtiin rajanylitystoimenpiteet. Ambergris Caye on tuttu myös Madonnan biisistä, mutta meiltä kyllä La isla bonitat jäi kokematta kun hikisinä jonotimme tullijonossa. Rajanylitysmuodollisuudet olivat melkoiset. Piti käydä kolmella eri tiskillä täyttelemässä erilaisia lippulappusia, ottamassa papereihin leimoja ja tottakai maksamassa maahantulomaksuja. Todettakoon, että tehokkaamminkin nuo olisi voinut hoitaa, mutta olipahan belizeläisille työllistävä vaikutus kun virkailijoita oli joka lähtöön. Lopulta saimme leimat passiin ja pääsimme jatkamaan matkaa entistä pienemmällä paatilla. Onneksi tämä merimatka ei vienyt kuin puolisen tuntia. Yhteensä laivamatka vei noin kolme tuntia, josta ainakin tunti seisoskeltiin Ambergris Cayella. Kellojakin käännettiin jossain vaiheessa tunti taaksepäin, ja vihdoin kuudelta illalla paikallista aikaa olimme saapuneet Caye Caulkeriin.

img_1478

img_1495

Yhden frozen margaritat Belizeen pääsyn kunniaksi!

Mikäli menomatka Caye Caulkerille oli mielenkiintoinen, niin sitä oli myös paluumatka. Paluupäivänä paatin oli määrä lähteä saaren satamasta seitsemältä aamulla ja meitä oli neuvottu olemaan paikalla ainakin varttia ennen lähtöä. No, nohevina suomalaisina olimme tottakai mestoilla jo ennen puolta seitsemää. Varttia vaille laiturille valui muitakin matkaajia ja seitsemältä paikalle saapui myös yksi sataman työntekijätyttö. Tyttö näytti kuitenkin hieman jännittyneeltä ja vartin yli seitsemän syy selvisi. Laivan kapteenia ei näkynyt missään. Emme myöskään päässeet sisään satamakoppiin, josta liputtomat matkaajat pääsisivät ostamaan liput. Yksi turisti alkoikin tytön pyynnöstä koittaa rikkoa satamakopin lukkoa kivellä -tuloksetta. Lopulta tyttö lähti etsimään kyliltä kapteenia. Pian paikalle fillarilla porhalsikin nuori poika, joka avasi lukon. Poika haukotteli ja näytti todellakin siltä, että eilinen ilta oli tainnut venyä melkoisen pitkäksi. No, pääsimme paattiin ja poika sai veneen käyntiin. Muutaman kerran ryskäytimme paatilla mojovat iskut laituriin ennen kun poika sai kulkuneuvon kääntymään. Sitten painatimmekin täyttä vauhtia kohti ulappaa -turvallista matkaa!

Pääsimme ehjin nahoin Ambergris Cayelle, jossa samojen rajanylitysmuodollisuuksien jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa isommalla veneellä Chetumaliin. Meksikon satamaan päästessämme oli taas edessä lippulappusten kirjausta, maksujen maksuja ja leimojen lyömistä. Merijalkaväki tuli taas paikalle ja rajakoira alkoi haistella rinkkoja. Jonotimme passien tarkastukseen, missä pystyi pienen muurin takaa seuraamaan hajukoiran työskentelyä. Yhtäkkiä huomasin, että yksi armeijan sotilas laittoi jotain Pasin rinkan juomapullotaskuun. Sanoin asiasta Pasille, ja koimme muutaman kuumottavan minuutin kun katselimme rinkkaa lähestyvää rajakoiraa. Olimme varmoja, että lukuisten rajanylitysmaksujen lisäksi kohta saisimme maksaa sakkoja jostain luvattomasta maahankuljettamastamme asiasta. Koira äkkäsikin Pasin rinkan ja näytti kuonollaan tunnistaneensa epäilyttävän hajun. Merijalkaväen sotilas kehui koiraa, heitti sille pallon palkaksi ja otti tunnistetun esineen pois Pasin rinkasta. Eli kyseessä olikin viaton harjoitus koiralle. Mikä helpotus!

img_1486

img_1839

Paatti sisältä

Chetumalin satamasta oli linja-autoasemalla matkaa pienen taksimatkan verran. Pelkäsimme, ettemme ehdi seuraavaan bussiin vaan joutuisimme odottamaan asemalla pari tuntia seuraavaa kulkupeliä. Päätimmekin tarttua Chetumalin sataman taksitarjoukseen ja jaoimme 2,5 tunnin taksimatkan Playa Del Carmeniin yhdysvaltalaispariskunnan kanssa. Matka taittui nopeasti kun jaoimme kokemuksiamme eri reissuilta. Jenkkipariskunta oli tullut satamaan Ambergris Cayelta, joten kerroimme heille vähintäänkin mielenkiintoisesta venematkasta Caye Caulkerilta. Totesimmekin kaikki yhdessä, että kyllähän matkustamisessa parasta onkin kaikki ne hauskat sattumukset ja tarinat, jotka tulemme muistamaan loppuelämämme. Eli kliseisesti sanottakoon että välillä ikimuistoisin kokemus on matka, ei päämäärä.

img_1837

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus