Pallontallaajat.net
Valikko

Las Vegasin yltäkylläisyydestä hieman karumpaan mestaan

Päivä 9: Death Valley 31.3.2015

Aamulla jätimme Las Vegasin ihanan hotellin ja lähdimme köröttelemään kohti seuraavaa määränpäätä, joka oli Kuolemanlaakso. Tänään oli tiedossa paljon ajamista, koska meinasimme Death Valleyn kautta koukattuamme vielä ajella mahdollisimman lähelle Yosemitea, jonka koluaminen oli edessä huomenna.

Aamupalaksi söimme eiliseltä ravintolaillalliselta jäänyttä pizzaa. Aikaa säästääksemme pysähdyimme vaan tienvarteen aterioimaan. Onneksi tie oli hiljainen, eikä kovin moni ohiajaja päässyt todistamaan tätä spurgulounasta. No, saipahan vatsat täyteen ja matka jatkui. Ajelimme viivasuoraa tietä keskellä erämaata, välillä näkyi vain lehmiä seisoskelemassa tien vieressä.

Aamu oli valjennut Vegasissa aurinkoisena, mutta hieman viileänä. Mitä lähemmäs Kuolemanlaaksoa pääsimme, sitä nopeammin auton mittarin lämpöasteet nousivat. Tie alkoi viedä alemmas ja alemmas, ja pian olimmekin jo ensimmäisellä viewpointilla. Nyt auton mittari näytti reilua kolmeakymmentä astetta. Jos olisimme olleet reissussa kesällä, olisi varmaan vielä parikymmentä astetta lämpimämpää! Tuo +30 oli meille kesän lapsille oikein mukava lämpötila. Ensimmäinen näköalapaikka oli Zabriske point, josta olikin mahtavat näkymät karuille hiekkakanjoneille!

Death Valley on siis suuren suuri alue, jonka nähtävyydet ovat eri puolilla kansallispuistoa. Autolla on siis siirryttävä paikasta toiseen. Melkein jokaisella viewpontilla tosin lähtee jonkin tasoisia patikointipolkuja. Ajoimme seuraavaksi puiston visitor centeriin ja katselimme infokartalta mahdollisia patikointireittejä. Koska aikamme oli rajallinen, päätimme vierailla Badwater Basinissa sekä sen läheisyydessä olevalla patikointireitillä.

Ajelimme kymmenisen mailia Badwater Basinille, joka on USA:n matalin kohta. Alue alkoi siintää valkoisena edessämme. Hetken näytti, että maassa olisi lunta, mutta kyseessä olikin maaperän suola. Viewpont oli tosi hieno ja maisemat upeat. Maan suolaakin piti tottakai vähän maistella, ja suolaista oli! Vähän aikaa pyörittyämme kipusimme takaisin Fordiin ja ajelimme Natural Bridge -vaellusreitille. Patikointipolku vei kallioiden muodostamalle silta-aukolle, joka vissiinkin oli juuri Natural Bridge. Polku ei ollut pitkä, muutaman mailin yhteensä. Tämä sopikin hyvin aikatauluumme ja yleiseen lämpötasoon, alkoi jo vähän hiki virrata hiekkapolkua kivutessa.

 

Patikointireitin maisemat oli huikeat ja Deathvalleyssa olisi mielellään viihtynyt kauemminkin, niin monta mielenkiintoisen kuuloista viewpointia jäi näkemättä. Meillä oli kuitenkin monen tunnin ajomatka Fresnoon, josta olimme seuraavan majoituspaikkamme varanneet. Oli siis vain lähdettävä ajelemaan kohti länttä. Olisimme ajelleet suorinta mahdollista tietä Yosemiteen, mutta koska road 120 oli lumen takia vielä suljettuna, jouduimme ensin kiertämään vuoriston Fresnon kautta päästäksemme kansallispuistoon.

Ajomatkaa oli pitkästi, mutta oli kyllä taas maisematkin aika henkeäsalpaavat. Kuolemanlaaksosta pois vievä tie kipusi mahtavien kukkuloiden päälle, ja taas korkeanpaikan kammoista hirvitti! Mitä kauemmas Death valleysta ajoimme, sitä vehreämmäksi luonto taas muuttui. Pian edessä näkyikin jo Yosemiten vuoristot.

Kevyen viiden tunnin ajamisen jälkeen olimmekin jo Fresnossa. Vähän arvelutti varaamamme airbnb-majoitus kun otimme piheydessämme halvimman mahdollisen huoneen. Tämä maksoi reilu $20. Pelkomme osoittautuivat kuitenkin aivan vääriksi, koska osoitteesta löytyikin rauhallisella alueella sijaitseva idyllinen omakotitalo, jossa asui nuori pariskunta. Kelly ja David ottivat meidät lämpimästi vastaan. David luki johonkin yliopiston tenttiin katsomalla youtube-videota luennolta, mutta silti hän ehti antaa paljon vinkkejä Fresnon aamupalapaikoista ja Yosemitesta. Talossa oli kaksi kissaa, jotka myös olivat suhteellisen hellyyttäviä näin koiraihmisenkin mielestä. Kyllä airbnb on vaan hyvä keksintö!

 

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus